Vuotoepäily PVVOK:n vesilinjassa Juuvans – Keskiluoto- Pieskeri- Karinkarin ranta- Krooknäs linjassa. Vaikuttaa siltä, että kiinteistöllä jätetty kiinteistösulku sulkematta ja vesi palloventtiilillä suljettu. Pakkasyöt ovat voineet saada aikaan vuodon aikaiseksi!
Muistutan, että vesiosuuskunta vastaa vain kiinteistösulkuun asti eli omasta verkossaan tapahtuvista vuodoista. Mikäli vuoto on kiinteistösulun ja käyttöpaikan välissä kiinteistö vastaa vuodon seurauksista. Tämän vuoksi olemme kehottaneet kiinteistön omistajia huolehtimaan, että kiinteistösulku suljetaan kun ollaan pois esim. päiviä muualla.
Mahdollisen vuodon löytyminen juuri tämän pitkän linjan osalta vaatii paljon ja kalliiksi tulevaa etsintätyötä ja jos vuoto löydetään joltain kiinteistöltä eikä ohjeita noudatettu lasku lankeaa kiinteistön omistajalle. Eli mahdollisuuksien mukaan tarkastakaa tai tarkastuttakaa, että vuotoja ei kiinteistöltä löydetä.
Tulemme siis kiinteistö kiinteistöltä tarkastamaan, että kaikki on kunnossa. Eli ”keltaliivit” voivat esiintyä kameroissanne ja tiedätte nyt myös miksi! Turhien puhelinyhteyksien välttämiseksi totean, että toimimme vesiosuuskunnan sääntöjen puitteissa ja sen asialla!
Raisiossa 7.5.2025.
Juhani Helminen pvvok:n hallituksen pj.