Väärien uskomusten ja huhujen kumoamiseksi totean, että vesiosuuskunnassamme ei ole jäätymisestä johtuvia vaurioita ilmennyt Pohjois-/Etelä- Vartsalan alueilla yhtään ainutta kertaa. Tämä koskee vesiosuuskunnan vastuualuetta eli putkistoa ja venttiileitä.
Pahemmat skenaariot eivät toteutuneet koska ennaltaehkäiseviin toimiin niiden välttämiseksi ryhdyttiin ajoissa. Väitteitä jäätymisestä kyllä on esitetty, mutta todisteita ei niistä ole esitetty. Yleensä jäätymisen seuraamukset johtavat myös vuotoihin ja tällaisia vuotoja ei ole esintynyt.
Ongelmat ovat johtuneet putken vaurioittamisesta muilla tavoin esim. alusliikenteen aiheuttamina tai vain luonnon voimien seuraamuksena.
Ennaltaehkäisevää toimintaa jatketaan edelleen koska se on taloudellisesti ylivoimaisesti edullisempaa ja turvaa katkeamattoman vedentoimittamisen jäsenillemme.
Mitä tulee nk. kesävesilinjoihimme niin suosittelen lämpimästi, että putket suojataan karikkeella tai sammaleella suoralta auringonpaisteelta.
Harkittavaksi tulee kotitalouksille asennettavaksi aktiivihiili suodattimet makuhaittoja poistamaan.
Halpa ratkaisu ja oikeudenmukainen vesiosuuskunnan toteuttaa kompensaationa maksetusta hinnasta.
Käyttöveden laatuongelmista tulee välittömästi ilmoittaa vesiosuuskunnalle tai Kustavin kuntaan jolta veden ostamme.
Vesiosuuskunnan tehtäväksi jää selvittää onko vika omissa putkistoissamme vaiko ostamamme veden laadussa.
Ensisijainen toimenpide tulee aina olla makuhaitan huomatessa keittää käyttövesi varmuuden vuoksi. Tällä tavalla ekäistään mahdolliset pilaantuneen veden käytöstä koituvat jälkiseuraamukset. Vesinäytteet tulee ottaa välittömästi jos aihetta epäillä käyttöveden laadun heikentyneen.