Vesihuollon rakennemuutoksen edistäminen ja alueellisen yhteistyön kehittäminen aloituspalaveri 11.3.2025 pidettiin puhelinkokouksena johon osallistui VOK Kustavista hallituksen pj. Kalervo Korvensyrjä ja PVVOK edusti hallituksen jäsen Seppo Virtasen. Sovimme tämän järjestelyn koska itse olen lopettamassa kevään kokouksen jälkeen ja Seppo jo mukana ensimmäisessä yhteisessä kokouksessa.
Olemme siis ottaneet merkittävän askeleen eteenpäin sillä mahdollinen yhdentyminen toiseen vesilaitokseen/osuuskuntaan vaatii perusteellista selvitystä omasta, sekä vastaan ottavasta laitoksesta. Tässä tilanteessa VOK Kustavi on ainoa varteenotettava kumppani ja olemme heidän kanssaan pyrkineet syventämään yhteistyötä jonka katsomme välttämättömäksi tulevaisuutemme turvaamiseksi. Tämä on väistämättä edessä kaikilla muillakin vesihuoltoon osallistuvilla organisaatioilla. Jo pelkästään viranomaismääräyksien seuraaminen ja niiden käytäntöön saattaminen vaatisi organisaatioomme palkattuja henkilöitä vaki työsuhteeseen. Tämä tosiasia on jokaisen syytä ymmärtää.
Olemme nyt vaiheessa jossa VOK Kustavin kanssa hakeneet avustusta mahdollisen selvitystyön tekemiseen ja saaneet siitä positiivisen päätöksen. Näistä yhdentymiseen liittyvien selvityksen kustannuksista meille luvattu maksaa puolet toisen puolen sitten maksamme yhdessä. Tämä on konkreettinen askel oikeaan suuntaan aivan siitä huolimatta etenemmekö VOK Kustavin asiassa yhdistymisen tasolle vaiko emme. Tämä selvitystyö joka tapauksessa olisi edessämme siitä huolimatta kuka muu olisi kohteenamme. Eli asia on erittäin tärkeä selvittää kaikin puolin, ettei tehdä virheellisiä päätöksiä.
Eri lähteistä saamani tiedon mukaan Kustavin kunta tämän menneillään olevan kehityksen seurauksesta tullee ottamaan johtavan roolin vesihuollosta kun kaikki on ensin ”niputettu yhteen. Tuloksena yhteenliittymä esim. ”Kustavin Vesi Oy” jota ajatusta kannatan. Kunnan tehtävänä on viime kädessä vastata tästä infrasta. Pienelle kunnalle yksin tämä muodostuisi ylivoimaiseksi tehtäväksi. Kustavin pienelle kantaväestölle jo nykyinen tilanne alkaa olla haastava taloudellisesti hoitaa ilman osa-aikaisten osallistumista?
Juhani Helminen PVVOK hallituksen pj.